Vanhuus ja kuolema

Mikä on "ihmisarvoista" elämää? Olen viime aikoina sattuneesta syystä vieraillut sairaalassa, jossa on vanhuksia, jotka eivät tule toimeen kotonaan, mutta joille ei myöskään ole muuta hoitopaikkaa. Osa on dementikkoja, osalla halvauksia yms. He kaikki odottavat pääsevänsä sairaalasta jonnekin muualle. Mielestäni heidän elämänsä sairaalassa on surkeaa, vaikka he saavat ruokaa ja hoitoa ja henkilökunta on ystävällistä. Eläminen tuolla tavalla ei ole mielekästä, olisi parempi olla kuollut.

Vanhuksien elinoloja ja kuntoa saatetaan hieman kauhistella, mutta ihmiset haluavat uskoa, että heidänkin elämänsä on arvokasta ja että ainakin sisäisesti he voivat vielä tuntea elävänsä mielekkäästi. Ihmiset eivät usko näin siksi, että itsekin ajattelevat joskus olevansa samassa asemassa, vaan siksi, ettei kuolemaa tarvitsisi ajatella, eikä ottaa elämisen mielekkyydestä vastuuta, eikä tuntea huonoa omatuntoa siitä, että omainen elää heikosti.

Elämisen edellytyksiä ja mielekkyyttä voi pohtia. Jos elän 50-vuotiaaksi asti, se on sopiva hetki tehdä tilannearvio. On vaikea ajoissa huomata oman elämänsä kurjuus, ihminen kun on sopeutuvainen ja elämä saattaa hivuttautua huomaamatta ja varkain huonoon jamaan. En tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta yksi asia on varma: en halua dementikoksi sairaalaan. Toivon osaavani lähteä ajoissa.

Eläminen on yleisesti ottaen absurdia, mutta siinä piileekin osaltaan sen hienous. Mitään näin järjetöntä ei voi olla ihailematta ja ihmettelemättä. Elämä ei ole kovin ihanaa, mutta on se sentään omituista, ja se on jo aika paljon se.

Uusi kesä, vanha parta

Tänään, herran vuonna 2013 kesäkuun kolmantena päivänä, olin aamupäivän itsekkään ärtymyksen tilassa. Syitä on monia, elämä on. Ajattelin tästä inspiroituneena luoda uuden blogin, jossa vaikka haukkuisin kaiken huonon roskan huonoksi roskaksi. Sitähän piisaa. Kirjauduttuani bloggeriin huomasinkin tämän vanhan blogin olevan yhä olemassa. Mihinkäs huono roska Internetistä katoaisi. Olin oikein ilahtunut tästä tosiasiasta.

Jatkan siis blogin kirjoittamista siitä, mihin se viimeksi jäi. Välissä on muutama vuosi, jona aikana maailmassa ei ole tapahtunut mitään uutta tai ihmeellistä. Jotain toki on tapahtunut. Siihen palaan myöhemmissä blogauksissa.

Olen tänään ajatellut vanhustenhuoltoa, koska vanha tätini alkaa höppänöityä siinä määrin, etten usko hänen tulevan omillaan toimeen kovin pitkään. Vanhainkoti kuulostaa hyvältä paikalta, siellähän on seuraa ja järjestettyä toimintaa yms. Miksi vanhuksen pitäisi taantua yksin kotona? Kaiketi siksi, että se tulee halvemmaksi. Entäpä olisinko valmis majoittamaan tätini omassa kodissani? Saattaisin olla, jos kotini siihen soveltuisi. Mutta koska olen varsin itsekäs ihminen, olen hieman helpottunutkin siitä, ettei kotini sovellu. Soveltuvuusarvion tein ihan itse.

Otsikon aiheesta: tänään tosiaankin on kesä, ja minulla on töissä pitkähihainen paita, koska sisällä on kylmä. Parta kasvaa, mutta palasin suosiolla sivuilta ajeltuun malliin, joka sopii minulle huomattavasti paremmin.

Luin tänään tällaisen blogikirjoituksen: http://takkirauta.blogspot.fi/2013/06/lukutaito-ao-ja-abstrakti-ajattelu.html. Minusta teksti on ylipitkä ja vailla kummempaa sisältöä. Tässä on tiivistys: lukutaito on edellytys abstraktille ajattelulle ja älyn kehittymiselle. Jotkut ihmiset ovat älykkäämpiä kuin toiset ja osaavat lukea. Tai osaavat lukea ja ovat älykkäämpiä. Tai jotain. Lukekaa ihmeessä, jos haluatte kehittää lukutaitoanne ja samalla älyänne! Opin blogista myös yhden sivistyssanan: nullifidianisti (homo nullius fidei). Olen vanhentuessani muuttunut pikkuhiljaa enemmän tuohon suuntaan. Miksikäs en. Oli maailma kuinka hieno ja ihmeellinen paikka tahansa, elämä on lyhyt ja enimmäkseen merkityksetön. Ei siitä kannata numeroa tehdä.