Nään jo parran harmaan

Viiksistä puheenollen, olen varsin tyytyväinen Dali-merkkiseen viiksivahaan. Se on kotimainen tuote ja sitä saa tilattua sähköpostilla valmistajalta. Vaha toimitetaan pienissä purnukoissa, jotka mahtuvat taskuun ja joita on kiva pyöritellä kädessä stressilelun tapaan. Viiksien muotoilu ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaista. Pitää löytää optimaalinen leikkaus, jotta vahattavaa ei ole liikaa. Nietzsche-viiksien ongelmaan törmää erilaisia ruokia, erityisesti keittoja, syödessä. Niitä pitäisi myös vahata jatkuvasti hyvin runsaasti, jotta ne pysyisivät aisoissa. Olen näistä syistä päätynyt leikkaamaan viiksiäni edestä siten, että vahattavaa jää vain sivuille. Niistä saakin Dali-antennit halutessaan. Tässäkin on omat hankaluutensa silti. Antennimainen asento ei pidä ryhtiään ilman runsasta vahaamista, ja karvoja on oltava riittävästi, muttei liikaa, mikä on otettava huomioon leikkausvaiheessa. Laiskuus vahaamisessa johtaa myös helposti ikäviin epämääräisesti sojottaviin viiksiin, jos karvat kasvavat pitkiksi. Toisaalta liian lyhyistä ei saa antenneja. Nämä ovat vaikeita asioita.

Oikeastaan käytän antennivahausta lähinnä vappuna. Se sopii hyvin lakkiini ja sen punatähtikokardiin. Muulloin tyydyn lievästi kaarevaan malliin, joka ei herätä yleisössä niin suurta huomiota. Jonkin verran viikset ja parta joka tapauksessa herättävät huomiota etenkin lasten keskuudessa. Hassuilla sedillä on hassut viikset. Joistain vaikutelma on myös vähän pelottava. Aikuisista on vaikea sanoa, he kun harvoin ilmaisevat itseään tällaisissa asioissa. Voi olla, että karvanaamana saa jonkinlaista erikoisemman persoonan leimaa, minkä voi nähdä työssäni myös eduksi. Gurumaisuus on ammatissani valttia, ja ulkoisesta olemuksesta asiakkaatkin tekevät päätelmiään, oikeita tai vääriä.

Naamakarvojen kasvun ongelmakohta itselleni on edelleen laiskuus partahöylän käytössä. Usein menee muutama päivä, etten lainkaan höylää sivuille kasvavaa sänkeä. Siitä tulee epäsiisti vaikutelma. Koitan parantaa tapojani tässä suhteessa.

Partaani on muuten alkanut tulla satunnaisia harmaita karvoja. Harmaa on käypä väri, mutta mieluummin kyllä pitäisin luontaisen punaisuuteni (on muuten hassua, että partakarvat ovat punaisia, vaikka muut karvat ovat ruskeita). Kenties parran väri ohjaa poliittista suuntautuneisuuttani. Harmaana ei aio siltikään äänestää eläkeläisten puolueita.

Uusi vuosi, uusi parta

Vuosi on aluillaan. Eikä mitään uutta pilvipeitteen alla. Lähi-idässä ei varsinkaan.

Olen reilun vuoden kasvattanut partaani vain pari kertaa hieman siistien saksilla. Se on ihan kivassa mitassa, vaikka olihan se kohtuullisen pitkä jo ennen tätä pidempää kasvatusprojektia. Vasta pari kuukautta on parta ollut sivuilta ajamatta, kokeilen näet, millainen olisi kokoparta.

Laskin, että se kasvaa kohtalaiseksi kesään mennessä. Eli siiheksi kunnes nuorin lapsi jää päiväkotiryhmästään pois siirtyäkseen esikouluun. Voin siis ylpeänä esitellä partaani vielä päiväkodin tädeillekin, joskin keskenkasvuisena edelleen. Hah!

Mitä muuta mies tekisi kuin kasvattaisi partaa? Ajaisi partaa? Kasvattaminen sopii luovalle luonteelle.

Näin unen, jossa olin tekemässä jotain tyhjänpäiväistä jossain paikassa. Paikkaan saapui nuori mies, joka hätääntyneenä ja anovasti selitti tiskin takana olevalle henkilölle, miten hänen vaimonsa voi todella pahoin ollessaan nyt raskautensa viimevaiheissa. Paha olo oli ilmeisen stressaavaa kaikille, ja mies olisi halunnut siihen jotain helpotusta, muttei yhtään tiennyt, mitä se voisi olla. Mies uumoili, olisiko tämä heidän loppunsa. Siis suhteensa loppu, maailmanloppu hänen osalleen.

Minä en ajatellut mitään, mutta tunsin hyvin pientä osanottoa miestä kohtaan. Sellaista hyvin pientä, mitä yleensäkin tunnen: hyvin pienesti mitään. Ehkä tuo mies olin minä, ehkä se vielä syntymätön lapsi jotain uutta, joka ahdisti ja pelotti. Kenties tunteita an sich.

Karvaiset puutarhat

Kohtasin nukkumaan mennessäni saman ongelman, jonka Allan esitti kapteeni Haddockille: nukkuisiko parta peiton päällä vai alla? Kelpo kapteeni ratkaisi ongelman siirtämällä peiton syrjään. Mitenkä mahtaa Esko Valtaoja toimia?

Parran ja viiksien kasvattamisessa tuntuu olevan hankalia välivaiheita, jolloin karvat ovat liian lyhyitä haluttuun muotoon, mutta toisaalta liian pitkiä pysyäkseen aisoissa. Kärsivällisyyttä siis tarvitaan. Sillä aikaa voi ihailla vaikkapa näitä: http://www.handlebarclub.co.uk/wbmchomef.html.

Eilen tuli neloselta 4D:ssä asiaa naisten karvoista. Katsoin ohjelmaa vain kaksi minuuttia, mutta aihe on omalla tavallaan mielenkiintoinen. Mistäköhän johtuu, että lähtökohtana karvojenpoistomarkkinoilla ei ole se, että karvattomuus olisi kaunista, vaan se, että karvoitus olisi rumaa? Ehkä se on mielipidekysymys, mutta epäilen silti, että joku kaupallinen taho on keksinyt, että karvoitus on epäesteettistä. Vai mistä muuten moinen ajatus olisi syntynyt? Ajatus ei taida olla edes kovin vanha, vai oliko 70-luvun pornoelokuvissa jo naisten puutarhat hoidettu paljaaksi erämaaksi?