Matriisi

Palaan taas kerran aiheeseen, joka itseäni monesti mietityttää erilaisissa tilanteissa. Se matriisi — nimellisesti Matrix-elokuvan virtuaalitodellisuus, jota ihmiset luulivat ainoaksi todellisuudeksi, mutta olivatkin vain aivoistaan siinä kiinni, eivätkä eläneet fyysisesti samaa todellisuutta.

Kysymys kuuluu, elämmekö matriisissa, ja jos niin millaisessa? Emme kenties elä virtuaalisessa tai kuvitteellisessa maailmassa ihan samassa merkityksessä kuin elokuvassa, mutta monella tasolla ehkä silti. Olennaisia tekijöitä tässä ovat aivot, niiden havainnointikyky, tietoisuus ja kulttuuri. Yleinen käsitys on, että ihmisen kyky havainnoida ja muodostaa käsitystä todellisuudesta on melko vajavainen, vaikka tiedollisella tasolla tieteellisen tutkimisen kautta ajatellaankin saatavan objektiivinen käsitys fyysisen todellisuuden ominaisuuksista, luonteesta ja rajoituksista. On kuitenkin asia erikseen, mitä ihminen yksilönä voi kokonaisuudesta ymmärtää; yksilön kyky kokea todellisuutta on varsin rajoittunut. Matriisin ensiaskeleet ovat jo tässä: ihmisen on luotava todellisuudesta sellainen mielikuva aivoissaan, johon aivot ja kokemiskyky riittävät.

Kulttuuri muodostaa myös oman virtuaalitodellisuutensa. Ihmiset oppivat yhteisöissä yhteisön tavat, kielen ja kollektiivisen todellisuuskäsityksen. Tämä on laumakäyttäytymisen perusta ja ikävä kyllä mahdollistaa ihmisten ja koko planeetan suurimmat ongelmat. Yksi selvimmistä ilmiöistä kulttuurisessa matriisissa on mainonta. Mainokset suunnitellaan käyttämään hyväkseen mahdollisimman paljon ihmisten kykyä muodostaa todellisuusmielikuvia. Mainokset eivät kuitenkaan kerro objektiivisesta todellisuudesta, vaan pyrkivät esittämään sellaisen todellisuuden, jossa markkinoitava asia esiintyy halutulla tavalla. Mainosten katseleminen on helppo tapa tutustua kulttuuriseen matriisiin, tai kenties nimenomaan sen tökeröimpiin ja objektiivisuudesta kauimmaksi vieroittuneisiin osiin. Se antaa hyviä viitteitä siitä, millaisessa matriisissa pääasiassa elämme ja millaisia muotoja se saa erilaisilla elämänalueilla.

Tietoisuus on jännä ilmiö myös matriisin kannalta. Jos ja kun tiedostamme matriisin, mitä se käytännössä tarkoittaa? Syömmekö punaisen pillerin? Ihmisen tietoisuus on sekin melko rajoittunut ja vaikuttaa monella tapaa suorastaan epäonnistuneelta evoluution tuotteelta, josta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Ja miksi edes haluaisimme tietää elävämme matriisissa?

Henkilökohtaisesti pidän koko matriisi-ilmiötä kiinnostavana siksi, että koen toisinaan olevani puoliksi hereillä, siis matriisin ulkopuolella jonkinlaisella osatajunnalla. Elokuvan päähenkilöllä oli myös vastaavia tuntemuksia, ikäänkuin aavistuksia siitä, että arkitodellisuus muodostuu objektiivisesti ottaen epätodellisuudesta, päänsisäisestä maailmasta.

Kielestä ja kielipelistä en jaksa samaan syssyyn kirjoittaa, mutta nehän tietysti ovat yksi hyvin oleellinen tapa muodostaa ja kutoa matriisia.

Elämme virtuaalitodellisuudessa

En ole fyysikko, mutta kuten kaikki muutkin maallikot, pohdin osaltani maailmankaikkeuden sekä fyysistä että henkistä olemusta. Tarkoitukseni oli kirjoittaa pientä listaa aihepiiriin liittyvistä ajatuksista myöhempää ruotimista varten, mutta päädyinkin kirjoittamaan vain yhdestä aiheesta, nimittäin virtuaalitodellisuudesta.

Törmäsin sattumalta tänään blogitekstiin, jossa kommentoitiin Aamulehdessä viime vuoden puolella ollutta Vesa Vanhalakan artikkelia Nick Boströmin ajatuksista koskien sitä, elämmekö itse asiassa virtuaalitodellisuudessa. Blogiteksti löytyy täältä: http://id-idea.blogspot.com/2007/11/elmmek-virtuaalitodellisuudessa.html
Syystä tai toisesta en muista lukeneeni tätä Aamulehden artikkelia. Kenties en huomannut sitä, tai sitten olen sivuuttanut sen mielenkiinnottomana huuhaana. En tunne Nick Boströmin toimintaa, mutta blogi antaa ymmärtää kyseessä olevan filosofin, mikä jo selittääkin paljon. Ei niin, ettenkö arvostaisi filosofeja enemmän kuin eräät luonnontieteiden edustajat, mutta en myöskään voi välttyä siltä vaikutelmalta, että monesti he sekoavat omaan näppäryyteensä, kielipeliinsä tai muuten vain päätyvät omasta mielestään kovinkin päteviin päätelmiin, joissa ei viime kädessä ole päätä eikä häntää.

Eläminen virtuaalitodellisuudessa on toki hauska ja jännittävä ajatus. Toistaiseksi olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että elokuva Matrix kertoi tästä aiheesta huomattavasti syvällisemmin ja fiksummin, sekä tietysti myös viihdyttävämmin, kuin Aamulehden artikkeli tai herra Boström konsaan.

Mikä sitten mättää Boströmin argumentaatiossa? Ainakin seuraavat määrittelemättömät termit, joiden perimmäistä olemusta en usko Boströmin ymmärtävän: tietokonesimulaatio, tietoinen kyborgi ja virtuaali-ihminen. On myös erittäin luultavaa, ettei Aamulehden toimittaja ymmärtänyt näistä hölkäsen pöläystä, joten ongelma voi olla enemmän Boströmin tulkitsijassa kuin Boströmissä itsessään. Mutta silti.

Ensinnäkin eläminen virtuaalimaailmassa ei ole lainkaan sama asia kuin eläminen tietokonesimulaatiossa. Simulaatio on todellisuuden malli, virtuaalimaailma taas voi olla mitä vain, millä ei välttämättä ole mitään kytköksiä todellisuuteen. Käytän tässä sanaa "todellisuus" hieman huolettomasti tarkoittamaan ei-virtuaalista maailmaa, mikäli ylipäätään on mielekästä ajatella sellaisen olevan olemassa jollain muulla tavoin kuin virtuaalisen maailman.

Toisekseen en näe kovin mielekkäänä sotkea kyborgeja tähän aiheeseen. Ihmiset eivät ole kyborgeja, paitsi ehkä ne, joille on vaihdettu lonkkanivel tai muu vastaava. Tietokone taas ei tarvitse tätä kyborgi-ominaisuutta ollakseen tietoinen. En epäile, etteikö tulevaisuus voisi hyvinkin tuoda tullessaan kyborgeja ja kaikkea sellaista, mutta mitä tekemistä niillä on virtuaalitodellisuuden kanssa? Ei yhtään mitään.

Ja kolmanneksi, mikä oikein on virtuaali-ihminen? Jos oletetaan, että ihminen elää tietoisena olentona virtuaalimaailmassa, miten se eroaa ihmisestä, joka elää ei-virtuaalimaailmassa? Tai laajemmin, miten virtuaalimaailma eroaa ei-virtuaalimaailmasta? Väitän, ettei yhtään mitenkään.

Jos oikein syvällisiksi heittäydytään, ja mikäs sen mukavampaa, voidaan aihetta lähestyä fiksumminkin kuin heitellä ilmaan tyhjänpäiväisiä kyborgeja ja tietokonesimulaatioita. Mehän kaikki nimittäin elämme virtuaalitodellisuudessa. Virtuaalitodellisuutemme muodostuu kulttuuristamme monine pirstoituneine osakulttuureineen, tulkinnoistamme, kykyjemme rajoittamista havainnoistamme, tietoisuudestamme, ajatuksistamme ja kaikista ihmisenä olemisen piirteistä.

Siis kaiken kaikkiaan, otetaan vaikka atomi. Mitä se on meille, miten koemme sen ja mitä tiedämme siitä? Se on malli, virtuaalinen ilmiö, joka heijastelee mahdollisesti todellisuutta. Mutta onko se todellisuus oikeasti muuta kuin virtuaalista? Eikö todellisuus ole itsessään juuri sitä, miten se meille näyttäytyy? Jos se näyttäytyy virtuaalisena ilmiönä, eikö se ole silloin juuri sitä?