lauantai 31. elokuuta 2013
Uskontojen uskonto
Haluaisin perustaa uskonnon. Olen haaveillut siitä jo nuoresta asti. Idea sai alkunsa siitä, ettei uskonnottomilla ole kirkkoja eikä paikkoja minne mennä mietiskelemään ja kokemaan omia henkisiä puoliaan. Uskonnoissa minua on aina kiehtonut erityisesti juuri yksilöllinen kokemus, usko, ja mitä se saa ihmisessä aikaan.
Toisaalta siinä missä usko ja kokemus ovat henkilökohtaisia, uskonnot taas ovat yhteisöllisiä ja massahurmoksellisia instituutioita, jotka tarvitsevat sokeita kannattajajoukkoja toimiakseen. Onko ylipäätään mahdollista perustaa uskontoa, joka toimisi toisin, vain yksilöiden omien sisäisten kokemusten varassa? Uskonnoissa on tällaisia piirteitä, kuten vaikka buddhalaisuuden valaistuminen tai Jeesuksen opetukset, jotka pyrkivät puhuttelemaan yksilöitä henkilökohtaisesti.
Uskonto, jonka haluaisin perustaa, olisi vain ja ainoastaan ihmisen oman kokemuksen temppeli vailla oppijärjestelmää, papistoa tai valtarakenteita. Ja tähän liittyy eräs hyvin tärkeä idea, joka on tämän uskonnon ydintä: mitään ihmisten uskomuksia tai uskontoja ei poissuljeta, vaan kaikki uskot ovat tervetulleita. Kyseessä on siis universaali henkilökohtaisen kokemuksen uskonto, jossa kokemus voi olla yhtä hyvin kristillinen, hinduistinen kuin zeniläinenkin. Jopa spagettimonsterillinen, vaikken henkilökohtaisesti usko spagettimonsteriuskonnon tarjoavan kummoisiakaan kokemuksia.
Itse olen ateisti, joten uskonkokemukseni ovat hyvin monimuotoisia ja pitkälti määrittelemättömiä, usein esteettisiä ja häkellyttäviä, parhaimmillaan oivaltavia laadultaan. Jos tällainen uskonto tulisi toteen, kävisin joka viikko sen temppelissä ihailemassa ihmisten kokemusten kirjoa ja hymyilisin kaikille, jotka ovat tulleet tuon tilan ja ajan jakamaan muiden kesken.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Olisiko henkilökohtaisen kokemuksen kirkossa sallittua pyrkiä houkuttelemaan, jopa käännyttämään toisia omien kokemustensa "kannattajaksi", kokemaan samanlaisia asioita? Missä menisi raja kokemuksista kertomisen ja käännyttämisen välillä?
Paha on kieltääkään käännyttämistä, vaikka ihanne ehkä olisi, että kääntyminen on enemmän kääntyvän vastuulla. Aktiivinen käännyttäminen jonkin tietyn opin kannattajaksi ei oikein istu tähän kirkkoon. Kun ihminen kuitenkin on sosiaalinen eläin, jää tällainen kirkko tietysti utopiaksi. Uskonnoilla kenties onkin tosielämässä enemmän merkitystä laumakäyttäytymisen muotona kuin yksilöllisen kokemisen elävöittäjänä ja tarjoajana.
Ehkä jossain vaiheessa, kenties hieman paradoksaalisestikin, jos ihmiset yksilöinä yhdistävät tajuntansa tulevaisuuden teknologian suomilla mahdollisuuksilla, myös tällainen yksilöllinen monimuotoisuus alkaa kukoistaa; yhteinen tajunta saattaisi poistaa ihmisistä tarpeen saada muut olemaan samanlaisia ja ajattelemaan samalla tavoin kuin itse. Se olisi todellista monimuotoisuuden yhteisöllisyyttä, joka on myös tämän uuden uskonnon yksi tällainen taustalla oleva henkilökohtainen ihanteeni.
Hm, mielenkiintoinen utopia. Epäilen kuitenkin, mahtaisiko yhteinen tajunta poistaa tai vaimentaa tarpeeksi ihmisen sisäänrakennettua (?) hierarkkisuutta, tarvetta asettaa itsensä ja toiset paremmuus- tai tärkeysjärjestykseen, valtajärjestykseen, mihin tahansa arvojärjestykseen. Käytäisiinkö yhteisessä tajunnassa sotia, jos yhteisymmärrykseen ei päästäisikään? Jos yhteiselo taas olisi täysin rauhallista, olisiko silloin yksilöllisyyttä enää olemassakaan?
Uskonnon merkityksestä laumakäyttäytymisen muotona olen taipuvainen olemaan samaa mieltä, vaikka sana "laumakäyttäytyminen" ei kuulostakaan kovin kauniilta. Uskonnollinen kokemus lienee harvoin joukkokokemus; useimmiten se kai on jotain syvästi henkilökohtaista, jota on vaikea pukea sanoiksikaan. Monesti uskonnollista kokemusta kuitenkin seurannee jossain vaiheessa tarve liittyä yhteen samankaltaisia kokevien kanssa, ja sitten päädytäänkin keksimään ja noudattamaan samoja ryhmän hyväksymiä hyvän elämän sääntöjä, ja sitä rataa. Vaikka sitten Henkilökohtaisen kokemuksen kirkossa. :-) Noinhan sitä käyttäydytään muissakin asioissa - etsitään joukosta hyväksyntää omalle kokemukselle. Vai?
Niin, kyllä tuollainen yksilöllisyyden katoaminenkin on ymmärrettävä pelko, vähän kuin Star Trekin Borg. On esimerkkejä kuitenkin toisenlaisesta kehityksestä: mitä tiiviimmin ja monimutkaisempia kokonaisuuksia eliölajisto on muodostanut, sitä monimuotoisemmaksi se myös on tullut. Samoin on käynyt kaupungistumisen kanssa: kun ihmisiä on paljon ja vuorovaikutusta on enemmän, kulttuuri monipuolistuu. Ja vielä: toimiakseen eliöyksilö tarvitsee monimuotoisia soluja, jotka ovat erikoistuneet erilaisiin asioihin.
Eivät nuo esimerkit silti mitenkään osoita utopian toimintamahdollisuuksia, mutta on se yksi mahdollinen ajatus kuitenkin. Arvojärjestys voi olla, sotia voi olla, mutta ehkä riittävän pitkälle mennessään yksilöt alkaisivat kokea olevansa "samaa yksilöä". Siinä vaiheessa ei välttämättä ole enää joukkoa sellaisessa mielessä, että hyväksyntääkään tarvitsee etsiä; hyväksyntä on automaattisesti ja väistämättä olemassa.
On se totta kuitenkin, että jos tällainen uskonto syntyisi nyt, varmasti alkaisi ryhmäytyminen erilaisiin kokemuksiin pohjautuen ja käännytystyö, oppijärjestelmät yms. Se olisi sen kirkon hajaannus, ja perustaja ristiinnaulittaisiin, ellei olisi älynnyt kerätä omaisuutta ja paeta veroparatiisiin :P
Lähetä kommentti