Mikä on "ihmisarvoista" elämää? Olen viime aikoina sattuneesta syystä vieraillut sairaalassa, jossa on vanhuksia, jotka eivät tule toimeen kotonaan, mutta joille ei myöskään ole muuta hoitopaikkaa. Osa on dementikkoja, osalla halvauksia yms. He kaikki odottavat pääsevänsä sairaalasta jonnekin muualle. Mielestäni heidän elämänsä sairaalassa on surkeaa, vaikka he saavat ruokaa ja hoitoa ja henkilökunta on ystävällistä. Eläminen tuolla tavalla ei ole mielekästä, olisi parempi olla kuollut.
Vanhuksien elinoloja ja kuntoa saatetaan hieman kauhistella, mutta ihmiset haluavat uskoa, että heidänkin elämänsä on arvokasta ja että ainakin sisäisesti he voivat vielä tuntea elävänsä mielekkäästi. Ihmiset eivät usko näin siksi, että itsekin ajattelevat joskus olevansa samassa asemassa, vaan siksi, ettei kuolemaa tarvitsisi ajatella, eikä ottaa elämisen mielekkyydestä vastuuta, eikä tuntea huonoa omatuntoa siitä, että omainen elää heikosti.
Elämisen edellytyksiä ja mielekkyyttä voi pohtia. Jos elän 50-vuotiaaksi asti, se on sopiva hetki tehdä tilannearvio. On vaikea ajoissa huomata oman elämänsä kurjuus, ihminen kun on sopeutuvainen ja elämä saattaa hivuttautua huomaamatta ja varkain huonoon jamaan. En tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta yksi asia on varma: en halua dementikoksi sairaalaan. Toivon osaavani lähteä ajoissa.
Eläminen on yleisesti ottaen absurdia, mutta siinä piileekin osaltaan sen hienous. Mitään näin järjetöntä ei voi olla ihailematta ja ihmettelemättä. Elämä ei ole kovin ihanaa, mutta on se sentään omituista, ja se on jo aika paljon se.
maanantai 30. syyskuuta 2013
perjantai 27. syyskuuta 2013
Vähän jazzia
Kirjoitetaanpa vähän jazzista.
Kävin kuuntelemassa eilen Ricky Tick Big Band & Julkinen Sana -yhdistelmän konserttia. Bändihän on tietysti erinomaisen pätevä nimekkäine soittajineen. Rap & jazz -yhdistelmä tällä tavalla toteutettuna toimii. Ainoa elämystä haittaava tekijä oli akustiikka ja konserttipaikan hienoinen ankeus. Tunnelmaa latisti myös yleisömäärä: vain reilu puolet tilasta oli käytössä. Ei sääkään nyt ollut aivan ihanteellinen: en omista vedenpitäviä kenkiä, joten olin konsertissa märin jaloin.
Lämmittelybändinä toimi joku paikallisen musiikkiopiston pop-jazz -osaston bändi. En tykännyt siitä erityisemmin, vaikka soitto toimi ja meno oli kova. Minua on jo pidempään häirinnyt pop-jazz -osaston laulajien tyyli; kuulen sitä silloin tällöin myös musiikkiopiston käytävillä. Vaikutelma on väkinäinen fraseeraus ja huutaminen. Olen mieltynyt huomattavasti luonnikkaampaan ja kevyempään tapaan, kuten vaikkapa Anita O'Day, joka on kuin ei laulaisi ollenkaan, ja silti ääni toimii upeasti. On musiikkilajeissakin eroa, mutta silti.
Aina joskus törmää jazzissakin huonoihin soittajiin. Tai sanotaan, että soittajiin, joiden tyyli ei miellytä lainkaan. Yksi tällainen tuli vastaan kuunnellessani yhden nuottikirjan biisejä YouTubesta: Stan Kenton. Mies paukuttaa pianoparkaa kuin innostunut sonni. Tuota kuunnellessa ymmärtää paremmin, miksi pianoa sanotaan joskus niittokoneeksi.
Vielä toistaiseksi pidän musiikista ja musisoinnista. Toivon näin olevan jatkossakin. Tiistaina on keikka itsellänikin, olen syksyn "hang around" -jäsenenä oppilasorkesterissa.
Kävin kuuntelemassa eilen Ricky Tick Big Band & Julkinen Sana -yhdistelmän konserttia. Bändihän on tietysti erinomaisen pätevä nimekkäine soittajineen. Rap & jazz -yhdistelmä tällä tavalla toteutettuna toimii. Ainoa elämystä haittaava tekijä oli akustiikka ja konserttipaikan hienoinen ankeus. Tunnelmaa latisti myös yleisömäärä: vain reilu puolet tilasta oli käytössä. Ei sääkään nyt ollut aivan ihanteellinen: en omista vedenpitäviä kenkiä, joten olin konsertissa märin jaloin.
Lämmittelybändinä toimi joku paikallisen musiikkiopiston pop-jazz -osaston bändi. En tykännyt siitä erityisemmin, vaikka soitto toimi ja meno oli kova. Minua on jo pidempään häirinnyt pop-jazz -osaston laulajien tyyli; kuulen sitä silloin tällöin myös musiikkiopiston käytävillä. Vaikutelma on väkinäinen fraseeraus ja huutaminen. Olen mieltynyt huomattavasti luonnikkaampaan ja kevyempään tapaan, kuten vaikkapa Anita O'Day, joka on kuin ei laulaisi ollenkaan, ja silti ääni toimii upeasti. On musiikkilajeissakin eroa, mutta silti.
Aina joskus törmää jazzissakin huonoihin soittajiin. Tai sanotaan, että soittajiin, joiden tyyli ei miellytä lainkaan. Yksi tällainen tuli vastaan kuunnellessani yhden nuottikirjan biisejä YouTubesta: Stan Kenton. Mies paukuttaa pianoparkaa kuin innostunut sonni. Tuota kuunnellessa ymmärtää paremmin, miksi pianoa sanotaan joskus niittokoneeksi.
Vielä toistaiseksi pidän musiikista ja musisoinnista. Toivon näin olevan jatkossakin. Tiistaina on keikka itsellänikin, olen syksyn "hang around" -jäsenenä oppilasorkesterissa.
torstai 26. syyskuuta 2013
Pari asiaa
Keksin jokin aika sitten pari asiaa, jotka haluan tehdä vielä tämän elämän aikana.
Haluan maalata graffitin jonnekin sopivaan paikkaan salaa yöllä. Kuva-aiheideoita on joitakin käynyt mielessä, mutta mitään lopullista en ole päättänyt. Pitäisi etsiä sopiva paikka ja miettiä siltäkin kannalta, mikä paikkaan sopisi. Aiempaa kokemusta graffitien maalaamisesta minulla ei ole, mutta uskon saavani aivan kelvollisen kuvan aikaan, kunhan suunnittelen sen etukäteen kunnolla.
Haluan käydä tapaamassa muutamia ihmisiä, jotka tunnen erään netin keskustelupalstan kautta. Tämä edellyttää juna- ja bussimatkoja, mutta oikeastaan pidän pienimuotoisesta matkustelusta. Pyrin olemaan muodostamatta erityisiä ennakko-odotuksia näistä tapaamisista, mutta kieltämättä se on vaikeaa.
Näin viime yönä unta, jossa geenikartoitus paljasti minulla olevan hyvin suuri sydänsairauteen kuolemisen todennäköisyys. Unessa ennuste oli, että kuolen kuuden vuoden kuluttua, tai jos käy paremmin, niin kymmenen vuoden kuluttua. Teoriassa mahdollisuuksien rajoissa oli myös eläminen vielä kaksikymmentä vuotta, mutta missään tapauksessa ei enempää. Jos tietäisin näin käyvän oikeasti, tekisin varmasti asioita toisin kuin nyt. Se on kai se ratkaisematon elämisen dilemma. Voi tietysti lohduttautua sillä, ettei tekemisillä tai tekemättä jättämisillä ole lopulta mitään merkitystä.
Haluan maalata graffitin jonnekin sopivaan paikkaan salaa yöllä. Kuva-aiheideoita on joitakin käynyt mielessä, mutta mitään lopullista en ole päättänyt. Pitäisi etsiä sopiva paikka ja miettiä siltäkin kannalta, mikä paikkaan sopisi. Aiempaa kokemusta graffitien maalaamisesta minulla ei ole, mutta uskon saavani aivan kelvollisen kuvan aikaan, kunhan suunnittelen sen etukäteen kunnolla.
Haluan käydä tapaamassa muutamia ihmisiä, jotka tunnen erään netin keskustelupalstan kautta. Tämä edellyttää juna- ja bussimatkoja, mutta oikeastaan pidän pienimuotoisesta matkustelusta. Pyrin olemaan muodostamatta erityisiä ennakko-odotuksia näistä tapaamisista, mutta kieltämättä se on vaikeaa.
Näin viime yönä unta, jossa geenikartoitus paljasti minulla olevan hyvin suuri sydänsairauteen kuolemisen todennäköisyys. Unessa ennuste oli, että kuolen kuuden vuoden kuluttua, tai jos käy paremmin, niin kymmenen vuoden kuluttua. Teoriassa mahdollisuuksien rajoissa oli myös eläminen vielä kaksikymmentä vuotta, mutta missään tapauksessa ei enempää. Jos tietäisin näin käyvän oikeasti, tekisin varmasti asioita toisin kuin nyt. Se on kai se ratkaisematon elämisen dilemma. Voi tietysti lohduttautua sillä, ettei tekemisillä tai tekemättä jättämisillä ole lopulta mitään merkitystä.
maanantai 23. syyskuuta 2013
Rannalla
Kävin tuulisella rannalla katselemassa vettä. Etsin ihmeitä, muttei löytynyt. Sen sijaan löysin pari kuvaa.
Kivet ottavat ihailtavan tyynesti vastaan pienet aallot, vaan vesi kiertää kivien väliin, jos ei yli pääse.
Alkaa olla jo väriä lehdissä, ja kohta alkaa olla väri jo pudonnut, kadonnut mainen loisto ja hautautunut harmaaseen synkkyyteen.
Kaksi koppia rannalla. Molemmat lukossa, mutta sentään vastakkain asettuneet. Eivät ole niin yksinäisiä.
Pelastus on lähellä. Vaikka sitten vähän kolhuinen ja jyrsittykin. Sydämellistä.
Vaan mikä se tämä kolo on? Olisiko se turvallinen jonkun pienen mönkijän piiloutua maailman myrskyiltä? Tokkopa niinkään. Turvallisin paikka on seistä avoimella rannalla ja antaa aavalta tulla mitä on tullakseen. Kun on aikansa seissyt, saattaa jo toivoakin, tulisi edes jotain.
sunnuntai 15. syyskuuta 2013
Tärkeitä asioita
Tapahtumia, joissa olisin voinut käydä tänään, mutta en käynyt: Tracon ja Kosmiset parapäivät.
Pitäisi varmaan ottaa kamera käteen ja käydä luonnossa. Se on jossain tuolla ulkona, eikä sinne taida olla edes kovin pitkä matka. Nythän on syksy ja syksyn värit. En tunnista kasveja, mutta tunnen väriympyrän.
Syksyn aikana voisin myös tehdä listan asioista, joita haluaisin tehdä elämässäni. Aloitan ensin pohdiskelemalla, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä. Luonnollisesti lapset ovat ensimmäisinä ja lapsia ajatellen myös perhe yleisemmin. Todennäköisesti en tule saamaan enempää lapsia kuin nyt jo on. Lisälapset olisivat sinänsä tervetulleita, jos olosuhteet olisivat sopivat, mutta kuten todettu, näin tuskin tulee tapahtumaa, eikä minulla ole erityistä tarvetta lisälapsia hankkia.
Toinen tärkeä asia on ystävät (ei kovin montaa, mutta sitäkin tärkeämpiä). En ole ihmisystävällinen ihminen, mutta siksi läheiset ystävät ovatkin tärkeitä, sellaiset, jotka todella tuntee hyvin ja joille voi puhua aivan mitä tahansa mistä tahansa aiheesta. Tätä asiaa pitää pohtia vielä tarkemmin joskus.
Kolmas tärkeä asia on musiikki. Se on eräänlainen henkireikä arjessa. Voisin elää ilmankin sitä, tai harrastaa jotain ihan muuta musiikin sijasta, mutta niin kauan kuin on arkielämää, on oltava jotain, mihin voi tuntojaan purkaa.
Tärkeitä asioita ovat myös hyvä asunto ja elinolot yleensä.
Palkkatyö ei ole mitenkään tärkeä. Toisinaan töissä on kiva käydä, ja ennen kaikkea on kiva saada säännöllistä palkkaa, mutta ilmankin voisin olla, ja voisin rajoittaa henkilökohtaisia menojani hyvinkin niukiksi. Pystyn tarvittaessa suhteellisen askeettiseen elämään.
Haluaisin, että lista asioista, joita haluaisin elämässäni vielä tehdä, sisältäisi jotain oikeasti henkilökohtaisesti merkittävää. Joko minulle tärkeisiin asioihin liittyvää, tai sitten jotain uutta, josta tulisi minulle tärkeä asia.
Nyt tähän loppuun vielä kaksi huomiota tähän asti kirjoittamastani: ensinnäkin tämä pohdinta on hyvin itsekeskeistä ajattelua, mikä toisaalta on tarkoituskin, se on vaan hyvä tiedostaa. Toiseksi, tärkeiden asioiden listalta puuttuu terveys ja henkinen hyvinvointi. Ne eivät ole itsestäänselvyyksiä. Tämä(kin) seikka vaatii lisäpohdintaa.
Pitäisi varmaan ottaa kamera käteen ja käydä luonnossa. Se on jossain tuolla ulkona, eikä sinne taida olla edes kovin pitkä matka. Nythän on syksy ja syksyn värit. En tunnista kasveja, mutta tunnen väriympyrän.
Syksyn aikana voisin myös tehdä listan asioista, joita haluaisin tehdä elämässäni. Aloitan ensin pohdiskelemalla, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä. Luonnollisesti lapset ovat ensimmäisinä ja lapsia ajatellen myös perhe yleisemmin. Todennäköisesti en tule saamaan enempää lapsia kuin nyt jo on. Lisälapset olisivat sinänsä tervetulleita, jos olosuhteet olisivat sopivat, mutta kuten todettu, näin tuskin tulee tapahtumaa, eikä minulla ole erityistä tarvetta lisälapsia hankkia.
Toinen tärkeä asia on ystävät (ei kovin montaa, mutta sitäkin tärkeämpiä). En ole ihmisystävällinen ihminen, mutta siksi läheiset ystävät ovatkin tärkeitä, sellaiset, jotka todella tuntee hyvin ja joille voi puhua aivan mitä tahansa mistä tahansa aiheesta. Tätä asiaa pitää pohtia vielä tarkemmin joskus.
Kolmas tärkeä asia on musiikki. Se on eräänlainen henkireikä arjessa. Voisin elää ilmankin sitä, tai harrastaa jotain ihan muuta musiikin sijasta, mutta niin kauan kuin on arkielämää, on oltava jotain, mihin voi tuntojaan purkaa.
Tärkeitä asioita ovat myös hyvä asunto ja elinolot yleensä.
Palkkatyö ei ole mitenkään tärkeä. Toisinaan töissä on kiva käydä, ja ennen kaikkea on kiva saada säännöllistä palkkaa, mutta ilmankin voisin olla, ja voisin rajoittaa henkilökohtaisia menojani hyvinkin niukiksi. Pystyn tarvittaessa suhteellisen askeettiseen elämään.
Haluaisin, että lista asioista, joita haluaisin elämässäni vielä tehdä, sisältäisi jotain oikeasti henkilökohtaisesti merkittävää. Joko minulle tärkeisiin asioihin liittyvää, tai sitten jotain uutta, josta tulisi minulle tärkeä asia.
Nyt tähän loppuun vielä kaksi huomiota tähän asti kirjoittamastani: ensinnäkin tämä pohdinta on hyvin itsekeskeistä ajattelua, mikä toisaalta on tarkoituskin, se on vaan hyvä tiedostaa. Toiseksi, tärkeiden asioiden listalta puuttuu terveys ja henkinen hyvinvointi. Ne eivät ole itsestäänselvyyksiä. Tämä(kin) seikka vaatii lisäpohdintaa.
torstai 12. syyskuuta 2013
Se on jatsii
Kuuntelen tässä kirjoittaessa Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana: Burnaa. Se on loistava levy. Se on jatsii.
Yksi maailman suurista mysteereistä on se, miksi ihmiset eivät sankoin joukoin pidä jazzista.
Jazz on vapautta. Jazz on iloa. Jazz on ajatonta. Jazz on riippumatonta. Jazz on musiikkia. Jazz on elävää. Jazz on irtiotto kaikesta maallisesta ja turhasta.
Jos ryhtyisin erakoksi yksinäiselle saarelle, tai muuttaisin maalle omavaraiseksi luomuvihreäksi, ottaisin jazzin mukaan. Se olisi oiva kumppani. Se ei turhista purnaa.
Tulevaisuus
Työpaikkani on kaupungin keskustassa vanhan tehdasrakennuksen ylimmässä kerroksessa. Ympäristö on melko viihtyisä näin kaupunkilaisittain. Tänään lounaalle lähtiessäni kävin katsomassa katolle johtavaa portaikkoa. Katolle vievä ovi oli lukossa. Paikka olisi miellyttävä pienelle meditaatiohetkelle. Tällä kertaa en meditoinut, olin vaan ja mietin, miksi olen.
Lounaalla olin muista ihmisistä piittaamattomassa mielentilassa. Tällaiset vetäytymistilat tulevat silloin tällöin ja herkemmin huonommalla säällä (matalapaineella). Kyseessä ei ole varsinaisesti vuodenaikoihin liittyvä SAD, vaan jotain muuta, mistä en ole päässyt selville; olen lääkäriltäkin udellut joskus. Tällaisina hetkinä ajattelen usein lapsellisia kysymyksiä, joiden yli en ole päässyt - kysymyksiä, kuten:
Mitä teen oikein?
Mikä olen?
En tiedä, haluanko edes mitään vastauksia. Jos haluan, niiden pitäisi olla tyhjentäviä ja lopullisia. Tänään mietin hieman yllättäen myös sitä, millainen tulevaisuus minulla on. Olen muutoshakuinen, joten haluan, että tulevaisuudessa asiat ovat toisin kuin nyt. Tiedän myös osittain, mitä haluaisin tulevaisuudelta. Se ei tule toteutumaan, mikä onkin toisaalta hyvä asia. En siis keksinyt itselleni mitään järkevää tulevaisuutta. Siksi ehkä pidänkin vetäytymisen verhosta, sen taakse voi mukavasti mennä turvaan ihmisiltä ja tarpeelta kehittää itselleen tulevaisuus.
Lohdutukseksi harrastan jazzia. Kuuntelen sitä töissä ja soitan kotona saksofonia. Hieman yllättäen huomasin, että George Michael on levyttänyt ainakin yhden jazz-biisin, Kissing A Fool. Kaveri on erinomainen laulaja ja ilmeisen lahjakas. Teen tuosta nuotin saksofonille ja kokeilen. Se ei ehkä muuta tulevaisuuttani, mutta on sitä ilmankin kiva soitella.
Lounaalla olin muista ihmisistä piittaamattomassa mielentilassa. Tällaiset vetäytymistilat tulevat silloin tällöin ja herkemmin huonommalla säällä (matalapaineella). Kyseessä ei ole varsinaisesti vuodenaikoihin liittyvä SAD, vaan jotain muuta, mistä en ole päässyt selville; olen lääkäriltäkin udellut joskus. Tällaisina hetkinä ajattelen usein lapsellisia kysymyksiä, joiden yli en ole päässyt - kysymyksiä, kuten:
Mitä teen oikein?
Mikä olen?
En tiedä, haluanko edes mitään vastauksia. Jos haluan, niiden pitäisi olla tyhjentäviä ja lopullisia. Tänään mietin hieman yllättäen myös sitä, millainen tulevaisuus minulla on. Olen muutoshakuinen, joten haluan, että tulevaisuudessa asiat ovat toisin kuin nyt. Tiedän myös osittain, mitä haluaisin tulevaisuudelta. Se ei tule toteutumaan, mikä onkin toisaalta hyvä asia. En siis keksinyt itselleni mitään järkevää tulevaisuutta. Siksi ehkä pidänkin vetäytymisen verhosta, sen taakse voi mukavasti mennä turvaan ihmisiltä ja tarpeelta kehittää itselleen tulevaisuus.
Lohdutukseksi harrastan jazzia. Kuuntelen sitä töissä ja soitan kotona saksofonia. Hieman yllättäen huomasin, että George Michael on levyttänyt ainakin yhden jazz-biisin, Kissing A Fool. Kaveri on erinomainen laulaja ja ilmeisen lahjakas. Teen tuosta nuotin saksofonille ja kokeilen. Se ei ehkä muuta tulevaisuuttani, mutta on sitä ilmankin kiva soitella.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)